Tietoa

Olen 23 -vuotias nainen syntysin Uudeltamaalta nykyisin Lapissa asusteleva. Olen suorittanut lapsi- ja perhetyön perustutkinnon ja työskennellyt viimeisen vuoden iltapäiväkerhon vastuuohjaajana. Rakkauteni askarteluun ja käsillä tekemiseen on niin vahvaa, miksi myös tämä blogi on olemassa.

Askartelutuokiot ovat yleisiä päiväkodeissa ja kerhoissa, ne kuuluvat viikon arkeen. Toivon, että tämä blogi voisi edesauttaa tuokioiden suunnittelussa niin, että päämääränä olisi hauskojen askarteluiden tekeminen sekä materiaalien ja ympäristön kunnioittaminen, kotona, koulussa, missä ikinä olemmekin. Lopputuloksena olisi hyvä huomata, että askarteluilla on jokin tarkoitus, etteivät ne olisi “vaan askarteluja”, mitkä heitetään roskikseen tai laatikon pohjalle näkymättömiin.

Pyrin ideoimaan ja tekemään mielenkiintoisia askarteluja kierrätysmateriaaleista. ”Toisen roska on toisen aarre” kuuluu rakastamani lause. Se kuvaa hyvin kierrätystä, sitä kuinka toinen heittää itselleen turhaa pois, toinen ottaa sen talteen ja tekee siitä jotain uutta. Monissa päiväkodeissa, kerhoissa ja kouluissa heitetään paljon askartelumateriaaleja pois miettimättä käytetäänkö niitä johonkin toiseen työhön. Joskus myös tilanpuutteen takia hukkaan joutuu käyttökelpoisia materiaaleja. Roskiin heittämisen sijasta ”roskiksesta” voitaisiin tehdä kierrätysmateriaalien oma aarrearkku, mistä löytyy erilaisia tarvikkeita laidasta laitaan, niin kartonkia, kangasta, nappeja, paljetteja helmiä ja muita materiaaleja tulevia askarteluja varten. Lapsilla on hyvä mielikuvitus, joten he taikovat mielenkiintoisia ja täynnä tarinoita olevia askarteluja vähemmästäkin. Osa syy liialliseen pois heittämiseen johtuu myös siitä, ettei lapsien askarteluja vahdita ja uudet hienot materiaalit ovat saatavilla lasten ulottuvilla. Erityisesti koulu-ikäiset lapset askartelevat paljon itsenäisesti, vaikka he eivät hallitse vielä sitä, miten materiaaleja käytetään säästäväisesti.

Vanhasta tehdään nyt uutta koska halutaan erottua joukosta. Annetaan tämä mahdollisuus myös lapsille ja autetaan avaamaan ovea siihen aarteen maahan mistä luomme mielikuvituksemme ja luovuutemme avulla uutta. Hyviä lukuhetkiä blogini parissa.

Blogini kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita, ethän siis kopioi niitä ilman lupaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti